perjantai 31. joulukuuta 2010

Päivityksiä

Pamelalle tehtiin syksyn aikana terveystarkastukset hyvin tuloksin:
Lonkat A/A
Kyynärät 0/0
Polvet 0/0
Sydän sekä kuuntelussa että ultrassa normaali
Munuaiset ultrassa normaalit
UPC 0,13
BAER +/+

Näillä tuloksilla jäämme odottamaan seuraavan kiiman alkamista (helmi-huhti), johon astutus sitten on suunnitteilla. Pamela on tarkoitus astuttaa Potsu De Notsu Big Ben eli Maxilla


Amalia synnytti russellipentueen 10.12.2010. Pentueessa on kolme urosta ja kolme narttua. Kaikki pennut ovat tricoloreita, karvanlaaduista ei uskalla tässä vaiheessa veikata vielä mitään. Pentueeseen syntyi seitsemäskin pentu, mutta tämä poika oli valitettavasti enkelikuorolainen jo maailmaan tullessaan.
Kuusi pentua ja emä voivat oikein hyvin. Kaikilla pennuilla on sekä silmät, että korvat auenneet. Ne ottavat jo ensimmäisiä haparoivia juoksuaskeleita, harjoittelevat sisaruspainin ja haukkumisen alkeita ja asioivat maitobaarilla ahnaasti.
Piakkoin pennut pääsevät tutustumaan matolääkkeeseen, kiinteään ruokaan ja autoiluun, sillä lähdemme uudeksi vuodeksi mökille. Siellä onkin sitten koiravilinää, sillä mukaan lähtevät kaikki Milo, Nasta, Sam, Pamela sekä Amalia ja sen kuusi pentua Fix, Finte, Fein, Fest, Falle ja Fuchs.

Ei kommentteja: