tiistai 25. joulukuuta 2007

Samin uusi villaslipoveri

Sam sai luonteeseensa sopivan villapaidan, aidolla Härmäläisellä Jussi-kuviolla. Parin päivän luomistyön aikana Sam ehti jo kyllästyä mallipoikana oloon ja yritti esittää nukkuvaa, kun sitä kutsuili sovittamaan tulevaa paitaansa. Slipoveri oli kuitenkin nopea tehdä, joten sovittelut kestivät vain hetken ja nyt siitä on sitten iloa tulevilla talvikeleillä.
Milo ja Nasta jäävät odottamaan omiaan...

maanantai 24. joulukuuta 2007

Hyvää joulunaikaa!

Tässä vielä russellinomistajan muistilista:
- Vartioi kinkkua herkeämättä, niin tekevät koirasikin
- Vartioi kuusta koivennostajilta, suuruudenhulluilta keppifaneilta, vauhdikkailta juoksijoilta
- Vartioi kuusen palloja ym. koristeita innokkailta leikkijöiltä
- Vartioi lahjoja, koirasi on utelias
- Vartioi jouluherkkuja ks. kohdasta kinkku
- Vartioi joulukukkiasi, niiden mullat voidaan ruopaista pikavauhdilla joululiinalle

No ei vaan, ei nämä nyt sentään täystuhoja ole, mutta yleinen tarkkaavaisuus on säilytettävä sillä kaikki voi olla vaarassa.

Erityistä varottavaa joulun aikana ihan aikuisten oikeasti ovat varsinkin:
- Suklaa, joka sisältää teobromiinia, joka on koiralle jo pieninä annoksina hengenvaarallista myrkkyä.
- Joulutähdet ovat nakerreltuna koiralle myrkyllisiä.
- Joululahjanarut ym. ovat nieltyinä vaarallisia ja voivat aiheuttaa suolitukoksia.
- Jouluherkkujen syönti ei sovi koirille, sillä niiden ruuansulatus on erilainen kuin meidän ihmisten ja vaarana ripuli, oksentelu ja yleinen paha olo.

keskiviikko 12. joulukuuta 2007

Useamman viikon kuulumisia

Kuten aavistelinkin, Nasta aloitti juoksunsa torstaina 22.11. Tästä hyvästä neiti pääsi perjantaina täysihoitoon Ylihärmään vanhempieni luokse Lurun kaveriksi. Kuten odotettavaa, Nasta ei ollut kauhean mielissään kun juoksuhousut kaivettiin kaapista ja iskettiin päälle. Tällä kerralla ei tullut perinteistä tunnin paikallaan jäkitystä ilmeellä "ota ne pois tai tapan" vaan neiti ryhtyi välittömästi toimenpiteisiin housujen irrottamiseksi. Muutaman tunni ajan se yritteliäästi juoksenteli ja ryömi tuolien, sohvien ja sänkyjen alla hangaten selkäänsä (samalla takajaloillaan stepaten) jokapaikkaan, yrityksenään saada housujen selkäpuolella olevat tarrat irtoamaan. Ei mikään tyhmä tyttö, vaan ei tällä kerrallakaan auttanut kuin luovuttaa ja siirtyä vesikupin läheisyyteen rankan urheilun jälkeen.


Nasta ja pöksyt

Nastan urheilusuorituksen jälkeen koirat tietenkin esittelivät pikkuveljelleni temppujaan ja muutenkin olivat varsin toiveikkaassa mielentilassa herkkujen suhteen.

Milo orava-asennossa

Kerjurit työssään

Sittemmin meillä alkoi rauhallinen elämä VAIN kahden koiran kanssa. Uskomaton tunne kun kotona on vain kaksi karvastajaa. Alkusyksystä oli vielä neljä. Selkeä vajaus siis ja ehdottomasti tilaa bullterrierille :)


Jyväskylässä pojilla oli viikonloppuna erittäin hauskaa, koska saivat pitkästä aikaa leikkiä pehmoleluilla. Ne kun eivät ole meillä mitään jokapäiväisiä leluja, vaan lähinnä kertakäyttötavaroita. Seuraavan kuvan uhri oli Biltemasta ostettu kenguru. Sen elinikä oli valitettavan lyhyt; vähän reilu minuutti.


Raato

Poikien viikonloppuun kuului trimmausasiakkaiden sietämistä oman katon alla, herkkujen syömistä, pitkiä metsälenkkejä, leffailtoja sekä Sam joutui myös itse trimmattavaksi. Tässä hieman kuvasatoa:

Sam ja jugurttinautinto

Milo ja jugurttinautinto

Sam trimmattuna

Trimmattu Sam jota ei enää kiinnosta poseerata

Samin ja Villen leffailta

Kerjurit jälleen työssään...

Viikolla 49 Milo veresteli agilitytaitojaan. Kyllä oltiin molemmat niin ruosteessa että. Milolla oli irtoaminen ja vauhti kateissa kun taas itselläni ohjaus oli melko puutteellista. No kyllä siitä vielä noustaan, kunhan nyt aletaan vaan aktiivisesti taas harjoitella. Polvi kestää nyt hyvin, ei mitään tuntemuksia treeneissä eikä niiden jälkeen.

8.-9.12. olin Messarissa. Lauantain vietin ihan vain turistina ihaillen bullterrierietä, sekä katselemassa amstaffeja veljeäni varten. Koirat saivat uuden pedin, heijastinpantoja sekä paaaaljon herkkuja. Sunnuntaina olin esittämässä kaverini saksanpaimenkoiraa ja tietenkin seuraamassa ryp ja bis kehät.

Eilen Kannuksen kämppikseni käyttisbortsupennulle kävi hakutreeneissä ikävä onnettomuus, missä ilmeisesti lasin pala viilsi kinnerjänteen (l. akilesjänteen) kokonaan poikki. Vietimme koko päivän eläinlääkärillä. Loitsu joutuu nyt olemaan kolme viikkoa totaalilevossa jolloin jalkaa ei saa käyttä yhtään sekä väh. 10vk erittäin varovaisella oleilulla, mikä tarkoittaa käytännössä pissatuksia hihnassa. Karmea tilanne superaktiiviselle pennulle, jota on alusta asti rakennettu kisauraa silmällä pitäen. Eli sen lisäksi että kyseessä on aktiivinen rotu, on se pennusta asti oppinut päivittäiseen treenaamiseen. Sen lisäksi että toipilasloma on koiralle henkisesti rankka, on se sitä myös omistajalle, sillä jännevammat ovat aina vakavia ja kisaura voi olla katkolla. Nyt ei voi muuta kun pitää kaikki peukut pystyssä ja toivoa että toipuminen ja kuntoutus menevät hyvin ja koirasta tulee vielä kisakaveri tuleviin koitoksiin.

Tänään treenasimme taas vähän Milon kanssa agilityä pujotteluun menon merkeissä sekä tokon hyppyä. Muu aika menikin toisten kouluttamiseen.

Nyt ehkä yritän taas vähän tiheämpään tahtiin kirjoitella näitä tarinoita, ettei parhaat palat unohdu!

keskiviikko 21. marraskuuta 2007

Saikku jatkuu

Milo nukkuu
Toinen päivä kotona putkeen sairaana. Koirat tylsistyvät jo toista päivää kotona. Toistaiseksi ovat vielä ottaneet pötköttelyn rennosti eivätkä ole repineet pelihousujaan tylsyydestä. Keräävät varmaankin voimia siihen kun taas olen kunnossa, että ovat sitten liitoksistaan ratketa kun lähdetään lenkille, treeneihin ym.
Tänään saivat viimeisen annoksen matolääkettä tälle syksylle. Nemavetillä madotin ne tällä kertaa, niinkuin viime keväänäkin. Ihan kätevä jauho annostella ruokaan, nuo kun ei vieraita makuja sapuskassaan vierasta.
Netissä surffaillessa löysin hauskan yhteensattuman, niin taas vaan maailma osoittautui pieneksi. Englannintuontinarttuni sisko löytyi Texasilaisen rancin kennelsivuilta. Paikallisia russellikasvattajia olivat ja koirilla pääasiallisesti groudhogseja harventelivat. Laittelin tietenkin mailia ja kyselin Bindin siskosta. Toivottavasti rancin pariskunta muutenkin olisi potentiaalinen kontakti uusia tuontikoiria suunniteltaessa...

tiistai 20. marraskuuta 2007

Nastalla juoksut alkamassa ja minä kipeänä

Nasta ja Sam tylsistymässä kotona


Tämän blogin syntymäpäivänä olen itse sairastanut kotona ja koirilla on ollut jumalattoman tylsä päivä. Ei mitään tekemistä, pelkkää makoilua, loikoilua, pötköttämistä ja välillä tarhassa käyntiä. Onneksi sentään on jo lunta, ettei koirien tassuja tarvitse pyyhkiä kun tulevat tarhasta, saattaisin kuumeisena vielä kuupata turvalleni jos alkaisin kumarrella.
Toivottavasti pian flunssa helpottaa ja pääsen taas koirien kanssa treenaamaan ettei päivän ainoaksi aktiviteetiksi jää tarhassa käynnit.

Samin mielestä tarhassa on aika tylsää

No onneksi koirat sentään pitävät huolta sairaan henkisestä hyvinvoinnista ja vahtivat ettei kenelläkään ole mitään asiaa tulla häiriköimään.

Vielä kun oppisivat hakemaan kupin Finrexiä ja kurkkupastillit. Toisaalta älykkäitä kun ovat... hmm :) Kuvaa ottaessa jouduin huomaamaan valitettavan asian, satapäin nenänjälkiä lasiovessa, joten taitavat aika lailla harrastaa tätä ovella vahtimista myös yksinollessaan. Pitänee pyyhkäistä lasi jahka kuntoutuu.


Tässä päivän koiria seuranneena huomasin että Nasta taitaa vihdoin alkaa tehdä juoksuja. Olisi ihan kiva että tekisi ne nyt pois alta ettei jouluaatoksi tärppejä laita. Tuntuu että neidin kiimakierto ei ihan vielä ole normalisoitunut kevättalven onnettomuuden aiheuttamasta split estruksesta. Nasta nimittäin aloitti juoksun maaliskuun alussa, tiputti kaksi päivää, otti ukkometson kanssa matsia ja joutui tikattavaksi ja saikulle. Lopetti juoksut kun seinään ja aloitti kuukauden päästä uudestaan. Nyt juoksut ovat jo vähän myöhässä kun aina ennen väli on ollut hyvin tarkasti sen seitsemän kuukautta. Sam alkaa olla neidistä kiinnostunut ja alkaa olla leikissään turhan röyhkeä, no tätähän Nasta ei tietenkään nuorelta mieheltä suvainnut.

Nasta antaa nuorelle miehelle opetuksen

Ennen blogia

-Olen harrastanut koiria kymmenen vuotta. Kotona on tällä hetkellä kolme Jack Russell Terrieriä Milo 7,5v, Nasta 5,5v ja Sam 4,5v. Koirani ovat rekisteröity JRTCGB-SF:n roturekisteriin. Toimin yhdistyksessä myös jäsensihteerinä sekä olen kasvattanut neljä pentuetta kennelnimellä Prännin.

-Asun Jyväskylässä, mutta viimeiset kaksi ja puoli vuotta olen asunut viikot Kannus-cityssä, koska olen täällä opiskelemassa Kennellinjalla. Tulevana keväänä valmistun täältä ja palaan takaisin kotiin Jyväskylään. Opintoni ovat sisältäneet; etologiaa, kouluttamista, kasvattamista, fysiologiaa jne.

-Olen harrastanut agilityä (kouluttanut ja kisannut) kuusi vuotta, joista viimevuosi oltiin kokonaan tauolla, kun onnistuin hajottamaan polveni. Nyt jalka on paranemaan päin (hope so) ja muutamat treenitkin on ehditty ottaa.

-Metsästys on kuulunut harrastuksiin jokusen vuoden, mutta sekin oli vuoden tauolla polven liikuntarajoitteen takia.

-Opintojeni puitteissa koulutin ns.projektikoiran, joka oli spu Rocky. Rockyn kanssa treenattiin pk-lajeja. Nykyään Rocky vaikuttaa rajavartijakoirana Suomussalmella.

-Katsotaan miten ahkerasti nyt jaksan blogia täytellä... Voi olla että joitain juttuja matkan varrelta kirjoittelen tänne takautuvastikin.