tiistai 22. joulukuuta 2009

Joulua odotellessa

Joululomani alettua, suuntasin koirien kera Etelä-Pohjanmaalle vanhempieni luokse joulun viettoon. Kuin tilauksesta Pamela tietenkin aloitti juoksut 21.12. joulu kuuden koiran kanssa, joista yksi valuu kuin niagara ja uroksia pitää eristää. No käyhän se näinkin...

Juoksut eivät kuitenkaan tunnu neidin menoa erityisemmin haittaavan, kuten ei ekallakaan kerralla keväällä. Pamelasta kehkeytyi tänään suuri myyränsurma, kun tänään iltalenkillä ollessamme, myyrä pinkoi tietä pitkin lumisateen keskellä. Siinä ei kauaa nokka tuhissut, kun Pamela pyydysti pienen jyrsijän ja jyrskäisi sen päiviltä. Lenkkiseurana ollut Sam totesi myyrän kuolleeksi ja tyytyi nipistämään sitä kertaalleen hampaidensa välissä.

Samin osallistuminen jahtiin tietenkin aiheutti Pamelassa hienoista ahneutta resursseista ja neito päätti pistää myyrän parempaan talteen ja rouskutteli menemmän. Välipalatarjoilu kesken lenkin oli ilmeisen mieluinen, sillä loppumatka kului kaiken tumman ja kaiken liikkuvan kyttäämiseen vasta sataneen lumen pinnalta. Valitettavasti muut myyrät olivat lajitoveriaan viisaampia, eivätkä olleet pistäneet nokkaansa pyryssä ulos kolostaan.

Joulua odotellessa siis...

Ei kommentteja: