Rakas Milo täyttää tänään 8 vuotta! Äkkiä on vuodet kuluneet Luru-emän ja pentuesisarusten seurasta tähän päivään. Paljon on mahtunut kommelluksia ja harrastuksia Milon ja mun matkan varrelle. Yksissä möllikisoissa muisteltiin Mimmun kanssa monen vuoden takaista Hailuodon juhannusagilitykisakeikkaa, jossa majoituttiin teltoissa. No eräänä aamuna heräämme Helin kanssa siihen kun Marjo tulee aamulenkiltä koirien kanssa ja raottaa telttaamme ja kysyy, että onko Milo siellä. Unenpöpperössä totean että tietenkin, mutta muutaman sekunnin kuluttua, kun olen oikeasti herännyt tajuan ettei koiraa ole missään. Marjo tuuppaa Milon sisälle telttaan ja totesi löytäneensä sen omatoimiselta aamulenkiltä merenrannan tuntumasta. Milo-poika oli herännyt ennen meitä, avannut hampaillaan teltan vetoketjun, sen jälkeen teltan "eteisessä" se avasi pakasterasiat missä oli Helin koirien aamuruuat, söi ne ja lähti lenkille. Milon elämään mahtuu moisia tarinoita vaikka miten paljon, mutta aina ne saavat hymyilemään, joten toivotaan vielä monia iloisia vuosia lisää :)Bindin tiineys etenee hyvin. Pahoinvointikausi on ohi ja nyt ruoka maittaa. Tällä viikolla olemme aloittaneet siirtymisen kantavan koiran ruokaan ja olen aloittanut päivittäiset madotukset. Nykysuosituksella nartun madotus aloitetaan 40.tiineysvrk ja jatketaan siihen asti kunnes pennut ovat 2vk. Näin toimien pentujen pitäisi olla ns. madottomia ja niitä ei tarvitse madottaa ollenkaan. Vasta ennen ensimmäisiä rokotuksia.
1 kommentti:
Hei!
Russel-kuumeen ensiapua saa täältä.
Meille tuli tänä kesänä, niinkuin sekarotuiset yleensäkin tulevat, puolivahingossa koiranpentu, "puoli-terrieri" westien ja beaglentapaisen yhdistelmä, jota kutsumme "sheiben"-terrieriksi, sillä kun on taipumus tonkia lehmien jätöksiä, jos vaan silmä välttää.
Tänään vaan sattui koira- ja " ilmeisen huomionhakuisen ja hysteerisen ei-omaa borderia taluttavan ihmisen"- tilanne vanhemman koirani kanssa. Itse ajattelin, kun olin oman koirani komentanut pois tervehtimästä, että ok-ei mitään, tilanne meni ohi, vaikkei se nainen hallinnut omaa koiraansa... Ja vein koirat äkkiä pois, tuo puoli-terrierini rähisi ja haukkui melkoisesti ja varmasti näytteli hampaitakin, vaikka oli taluttimen päässä tiukasti.
Mutta sieltäpä soitti sen akan mies perään, että koirani oli murissut ja näyttänyt hampaitaan ja että taluttaja oli pelästynyt.
Tuli vaan sellainen fiilis, että voisinpa muuttaa autiolle saarelle koiruleitten kanssa, perhe voisi tulla mukaan muttei yhtään koiria-ymmärtämätöntä ihmistä.
Sellaisetkin kun näyttävät kulkevan täällä maaseudulla toisten kotipihojen läheisyydessä kuvitellen, ettei koskaan voi tulla vastaan tilannetta, että jostain bongaa paikalle pihalla irtioleva koira tervehtimään. Aivan kuin me jotain agressiivista tappajakoiraa pitäisimme irti.
Vanha koiraherrani on luultavasti juossut sydänkohtauksen partaalla, kovasti haukkuen kymmenen metrin matkan pihalta kylätielle, läähättänyt henkensä hädässä ja kieli maahan asti roikkuen läähkätessään on näyttänyt säälittävät hampaansakin.
Minä ymmärrän koirapelkoja, minua on koira purrut lapsena päähän, mutta en voi käsittää ihmistä, joka taluttaa koiraa tajuamatta mitään koirien sielunelämästä.
Kiitos, nyt helpottaa. :)
Lähetä kommentti